
Meiltä asiantunteva lakimies yrittäjän tueksi.
Kiireellisissä asioissa olemme aina tavoitettavissa päivystysnumerostamme 050 321 8670.
Aloittava yrittäjä
Osakassopimus on yrityksen toiminnan turvaamisen tärkeimpiä kulmakiviä. Hyvin laaditulla osakassopimuksella voidaan turvata yrityksen tulevaisuus tilanteessa, jossa osakkaiden elämäntilanteet muuttuvat tai yrityksen asioista tulee riitaa.
Osakassopimuksessa sovitaan usein voitonjakomenetelmistä ja muista yrityksen keskeisimmistä asioista kaikkien osakkaiden näkökulmasta.
Osakassopimus on järkevää ottaa puheeksi jo suunniteltaessa yrityksen perustamista eli samalla, kun päätetään rahoitusta, yhtiömuotoa, lupa-asioita sekä liiketoimintasuunnitelmaa koskevista perusasioista. Laadukkaalla osakassopimuksella vältytään kalliilta riitaisuuksilta tulevaisuudessa - osakassopimusta voidaankin pitää sijoituksena yrityksen tulevaisuuteen.
Insolvenssi eli maksukyvyttömyys voi kohdata yrittäjää jo pelkästään ulkoisten olosuhteiden nopean muuttumisen vuoksi. Nopea konsultaatio asiantuntijaan voi pelastaa yrityksen maksuhäiriömerkinnöiltä ja turvata yritystoiminnan jatkuvuuden esimerkiksi yrityksen uudelleen järjestelyn tai velkasaneerauksen keinoin.
Konkurssi on usein yrittäjän viimeinen vaihtoehto, mutta oikein toteutettuna se turvaa yrittäjän tulevaisuuden ja kyvyn jatkaa elinkeinon harjoittamista tulevaisuudessakin. Tarjoamme asianajopalveluita myös konkurssitilanteissa sekä yrityksen asiamiehenä että pesänhoitajan tehtävässä.
Konkurssi ja velkasaneeraus
Yritysten väliset riidat
Yritysten väliset sopimusriidat päättyvät usein sovintoon, mutta rauhaa haluttaessa on valmistauduttava, jollei sotaan, niin ainakin riitaan.
Sovintoneuvotteluissa on järkevää pitää omassa nurkassa hyvä neuvottelija, joka ymmärtää sopimuksen merkityksen, neuvottelun riskianalyysin sekä saavutettavat tulosvaihtoehdot.
Tarjoamme palveluita yritysten välisissä riita-asioissa neuvotteluista oikeudenkäynteihin etusi turvaten.
-
Rikosasiat
Hoidamme ammattitaitoisesti kaikenlaiset rikosasiat talousrikoksista väkivaltarikoksiin.
-
Riita-asiat
Avustamme kaikenlaisissa riita-asioissa neuvotteluista sovintoon tai lainvoimaiseen tuomioon saakka.
-
Sopimukset
Laadimme laadukkaat sopimukset sekä yksityishenkilöille että yrityksille.
-
Perintöasiat
Hoidamme asiantuntemuksella myös perunkirjoituksia, osituksia ja perinnönjakoja.
-
Perhe
Avustamme myös lasten huoltajuusriidoissa sekä tapaamisoikeuteen ja elatukseen liittyvissä asioissa.
-
Yhtiöt
Laadimme muun muassa osakassopimuksia. Avustamme yrityksen hallintoon liittyvissä asioissa.
Ilmainen alkuneuvottelu
Ota rohkeasti yhteyttä. Vastaamme mielellämme kysymyksiin myös puhelimitse ja sähköpostitse. Toimistomme sijaitsevat Turun, Salon, Jämsän ja Keuruun keskustassa. Soita numeroon 050 321 8670.
-
Tapio Hokkanen
Asianajaja, kaupanvahvistaja
-
Jan Huovinen
Asianajaja
-
Jonne Rantanen
Asianajaja, varatuomari
-
Roope Raunio
Asianajaja