Kokenut rikosasianajaja.

Toimistomme asianajajat ovat erityisen kokeneita rikosoikeudenkäyntien hoitamisessa. Avustamme sekä vastaajia / syytettyjä että asianomistajia / uhreja kaikenlaisissa rikosasioissa. Selvitämme mahdollisuutesi oikeusapuun ja oikeusturvaan.

Kiireellisissä tapauksissa olemme aina tavoitettavissa päivystysnumerostamme 050 321 8670. Alkuneuvottelu, joka ei johda toimeksiantoon, on aina maksuton.

Rikoksesta epäilty tai syytetty

Rikoksesta epäillyllä on oikeus laadukkaaseen puolustukseen. Usein asianajajaan on syytä olla yhteydessä heti rikosepäilyn kohteeksi joutuessa, jotta syyttömyyttä osoittavat tai syyllisyyttä lieventävät seikat voidaan tuoda esille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Erityisesti vakavissa rikoksissa on käytännössä välttämätöntä kääntyä kokeneen asianajajan puoleen jo esitutkintavaiheessa. Parhaassa tapauksessa silloin välttyy kokonaan syytteeltä ja asia päättyy jo esitutkintavaiheessa.

Asianajajamme hoitavat kaikenlaisia rikosasioita vankalla kokemuksella.

  • väkivaltarikokset

  • seksuaalirikokset

  • omaisuusrikokset (esimerkiksi petokset ja varkaudet)

  • talousrikokset

  • huumausainerikokset

  • alaikäisten tekemät rikokset

  • syyntakeettomana tehdyt rikokset ja syyntakeisuuden selvittämisen erityiskysymykset

  • henkirikokset

Selvitämme puolestasi mahdollisuudet maksuttomaan oikeusapuun ja ajamme asiaasi esitutkinnasta alkaen tarvittaessa korkeimpaan oikeuteen saakka. Vakavimmissa rikoksissa kyseeseen tulee puolustajan määrääminen, johon tarvittavan hakemuksen teemme puolestasi. Määrätyn puolustajan kustannukset maksetaan valtion varoista.

Rikoksen uhri eli asianomistaja

Rikoksen uhrin oikeudenkäyntikulut katetaan usein ensisijaisesti kotivakuutuksesta. Vakavissa rikoksissa on mahdollista saada korvaus valtion varoista. Tuloista riippuen uhrilla eli asianomistajalla voi myös olla mahdollisuus maksuttomaan oikeusapuun, minkä selvitämme puolestasi.

Asianomistajan avustajan asemassa on tärkeää selvittää rikoksesta uhrille aiheutunut vahinko ja sen suuruus. Lisäksi tulee selvittää, mitkä vahingoista kuuluvat syytetyn korvattaviksi. Asianomistajan avustaja ajaa lisäksi rangaistusvaatimusta syyttäjän ohella ja voi toisinaan vaatia esimerkiksi vakavamman rikoksen syyksi lukemista kuin mihin syyttäjä on haastehakemuksessaan päätynyt.

Ammattitaitomme kattaa juridisen osaamisen lisäksi uhrin kohtaamisen. Erilaiset rikokset vaativat erilaisen lähestymistavan uhrin oikeuksien toteutumisen varmistamiseksi. Tarvittaessa rikoksen uhrin kannattaa olla yhteydessä tarvittaessa esimerkiksi rikosuhripäivystykseen www.riku.fi, josta saa alkuvaiheen ohjeistuksen lisäksi apua myös henkisesti vaikeaan tilanteeseen. Nollalinjasta saat apua erityisesti perheväkivaltatilanteissa.

  • Rikosasiat

    Hoidamme ammattitaitoisesti kaikenlaiset rikosasiat talousrikoksista väkivaltarikoksiin.

  • Riita-asiat

    Avustamme kaikenlaisissa riita-asioissa neuvotteluista sovintoon tai lainvoimaiseen tuomioon saakka.

  • Sopimukset

    Laadimme laadukkaat sopimukset sekä yksityishenkilöille että yrityksille.

  • Perintöasiat

    Hoidamme asiantuntemuksella myös perunkirjoituksia, osituksia ja perinnönjakoja.

  • Perhe

    Avustamme myös lasten huoltajuusriidoissa sekä tapaamisoikeuteen ja elatukseen liittyvissä asioissa.

  • Yhtiöt

    Laadimme muun muassa osakassopimuksia. Avustamme yrityksen hallintoon liittyvissä asioissa.

Ilmainen alkuneuvottelu

Ota rohkeasti yhteyttä. Vastaamme mielellämme kysymyksiin myös puhelimitse ja sähköpostitse. Toimistomme sijaitsevat Turun, Salon, Jämsän ja Keuruun keskustassa. Soita numeroon 050 321 8670.

 

Vastaamme mielellämme kysymyksiin ja tiedusteluihin. Yhteydenotto on maksuton.