Tuomitaanko Suomessa syyttömiä?

Otsikossa esitetty kysymys on noussut julkiseen keskusteluun jonkun ruotsalaisen (?) dokumentin johdosta ja tullut ainakin allekirjoittaneelle vastaan niin uutisissa kuin aamu-tv:ssäkin. En ole kyseistä dokumenttia nähnyt tai asiaan millään tavalla perehtynyt enkä aio siis sitä kommentoida sanallakaan, mutta käsittelen otsikon kysymystä yleisemmällä tasolla.

Lyhyt vastaus kysymykseen: kyllä. Toisaalta niin tuomitaan jokaisessa valtiossa ja oikeusjärjestelmässä, jossa syylliseksi toteamisen edellytys on jokin muu kuin täysi varmuus (ja varmaan tuomittaisiin niissäkin). Vaikka asia saattaa äkkiselltään tuntua perin epäoikeudenmukaiselta ja oikeusvaltioon sopimattomalta, se on systeemin välttämätön paha, että niitä oikeasti syyllisiäkin saadaan edes joskus tuomittua.

Tuomitsemiskynnys kuuluu siten, että rikos luetaan syytetyn syyksi jos syyllisyydestä ei jää varteenotettavaa epäilyä. Ainakin käytännössä asia menee niin, että mitä vakavampi rikos, sitä pienempi epäilys syyllisyydestä saa jäädä, jotta rikos voidaan lukea syyksi. Tämä on käytännössäkin ihan hyväksyttävää: jos Keijo Kelmi katsotaan syylliseksi sataan pikkurikokseen ja niistä yksi on sellainen jota hän, herra paratkoon, ei oikeasti ole tehnyt, on vaikea vuodattaa kovin raskaita kyyneliä vuosisadan oikeusmurhasta kun fakta on se, että Keijolla on varmasti lisäksi tilillään kaksisataa sellaista rikosta joista hän ei ole jäänyt kiinni (eikä siis saa tuomiota). Eikä tuolla yhdellä väärin syyksi luetulla tietysti ole käytännössä mitään merkitystä Keijon tuomioon.

Vaikeampi tilanne tulee eteen, kun henkilölle luetaan syyksi yksi ainoa rikos ja hänelle rapsahtaa siitä pitkä ehdoton vankeustuomio. Siinä on sitten elämä kerrasta pilalla. Ja vaikka tutkijat sekä aamutelkkarin haastattelemat asiantuntijat sanoisivat mitä, myös näitä tapahtuu, myös Suomessa, ihan joka vuosi. Asiaa on tietenkin mahdotonta tutkia, sillä jos yksikin syyttömästi tuomittu löytyisi, hänet tietenkin vapautettaisiin mojovien korvausten kera ja silloin toimisi pelkästään osoituksena systeemin toimivuudesta. Toisaalta ilmiötä on mahdotonta tutkia siitäkään syystä, että oikeuasteethan ovat jo tutkineet kyseisen asian (tekijän syyllisyyden) parhaan kykynsä mukaan eikä se muuksi muutu ellei jostain ilmaannu uutta näyttöä. Kolmanneksi tutkimusta vaikeuttaa se, että jäljempänä esitetyllä tavalla ne rikokset, joista eniten tulee ”vääriä positiivisia”, ovat salassa pidettäviä eikä niiden osalta tuomitsemiskynnys siten voi olla samalla tavalla julkisen keskustelun kohteena kuin muissa rikoksissa.

Minkä tyyppisissä vakavissa rikoksissa vääriä syyksi lukevia tuomioita sitten tulee? Oman kokemuksen perusteella väittäisin, että vakavissa väkivalta- ja omaisuusrikoksissa varsin vähän. Niissä kuitenkin vaaditaan yleensä sellaista näyttöä, että syyllisyydestä ei ihan oikeastikaan jää mitään järkevää epäilystä.

Seksuaalirikosten suhteen tilanne on valitettavasti aivan toinen. Syyttäjät nostavat iloisesti syytteitä ja välillä tuomioistuimet antavat tuomioita, vaikka väitteen tueksi ei ole mitään muuta näyttöä kuin uhrin kertomus (eikä ihan aina edes sitä). Lukemani ansiokkaan Defensor Legis -artikkelin mukaan ilmiötä oli tutkittu Ruotsissa ja havaittu, että tuomitsemiskynnys seksuaalirikoksissa oli alempi kuin esimerkiksi laittomassa uhkauksessa (!). Tämä siis tarkoittaa käytännössä sitä, että henkilö voitiin tuomita vankeuteen vaikkapa raiskauksesta sellaisella näytöllä, joka ei olisi riittänyt sakkotuomion antamiseen laittomasta uhkauksesta. Suomessa vastaavaa tutkimusta ei tietääkseni ole tehty, mutta pelkästään oman kokemukseni perusteella voin täydellä varmuudella sanoa, että erityisesti muutama vuosi sitten tilanne oli myös täällä vähintään yhtä huono.

Korkein oikeus on sinänsä ihan ansiokkaasti linjannut sen itsestäänselvyyden, että tuomitsemiskynnys seksuaalirikoksissa ei ole yhtään sen alempi kuin muissakaan yhtä vakavissa rikoksissa, vaikka näytön saaminen usein onkin hankalaa. Edelleen korkein oikeus on todennut, että pelkkä uhrin vakuuttavakaan kertomus ei yleensä yksin voi riittää syyksi lukemiseen. Tällaisista linjauksista ei vaan ole kauheasti hyötyä, jos niitä ei noudateta. Käräjäoikeudet usein muistavat suorastaan juhlallisesti toistaa edellä sanotun oikeusohjeen tuomion perustelujen aluksi mutta sitten ratkaisevat asian unohtaen kokonaan sen sisällön. Yleisin tapa kiertää sanottua säännöstä on ollut se, että hyväksytään ”asianomistajan kertomusta tukevaksi muuksi näytöksi” aivan mitä tahansa sellaista, mikä ei oikeasti millään tavalla tue asianomistajan kertomusta. Esimerkkinä näistä vaikkapa se, että asianomistaja on POLIISIKUULUSTELUN JÄLKEEN kertonut lääkärille tai kaverilleen tapahtumista samalla tavalla kuin kertoi kuulustelussa. En lakkaa ihmettelemästä tällaista järkeilyä. Se nyt vasta olisikin mielenkiintoista, jos asianomistaja olisi muuttanut kertomustaan kuulustelun jälkeen. JOS asianomistaja olisi kertonut tapahtumista poliisille valheellisesti, eiköhän hän olisi osannut toistaa samat valheet lääkärillekin.

Korostan, etten tietenkään ole ollut yhdessäkään seksuaalirikoksessa paikan päällä enkä siten voi tietää mitä kulloinkin oikeasti on tapahtunut ja kumpi asianosaisista valehtelee. Niin kuin ei kukaan muukaan (paikalla olleiden lisäksi) voi. Ongelma on se, että kun tuomitsemiskynnys on liian matala, virheitä ja vääriä syyksi lukevia tuomioita tulee aivan varmasti ja vieläpä pelottavan usein. Se ei ole mikään mielipidekysymys vaan tilastollinen fakta. Sellainen virhe voi tulla myöhemmin esiin ja korjaantua käytännössä ainoastaan siinä tapauksessa, että asianomistajan omatunto alkaa kolkuttaa ja hän paljastaa valehdelleensa (tai että jostain löytyy jotain relevanttia uutta teknistä näyttöä, mutta tätä ei käytännössä tapahdu kuin elokuvissa). Muussa tapauksessa väärin tuomitun henkilön elämä on lopullisesti ja peruuttamattomasti pilalla.

Kuitenkin, pilvellä on kultaiset reunukset ja täysin aiheesta karanneella vuodatuksellani onnellinen loppu. Olen ollut havaitsevinani, että aivan viimeisen parin vuoden aikana myös käräjä- ja hovioikeudet ovat viimein alkaneet ottamaan onkeensa ja seksuaalirikoksia koskevia syytteitä on johdonmukaisesti hylätty silloin kun niiden tueksi ei oikeasti ole ollut riittävästi näyttöä. Toki oma otantani on ymmärrettävästi rajallinen, voihan se olla, että on vaan osunut fiksumpia ja vastuullisempia tuomareita kohdalle aivan viimeaikaisissa jutuissa. Mene ja tiedä.

Asianajaja Tapio Hokkanen, 040 826 8326, tapio.hokkanen@lakihhr.fi